Kahvi vai kuntosali?

Pohdiskelin yhden rutiinin lisäämistä päivittäisiin toimiini. Ajattelin alkaa käydä päivittäin kahvilla kahvilassa. Se olisi mukava meditatiivinen rentoutumishetki ja pieni ylellisyys muiden puuhien välissä. Otin kynän ja paperia ja aloin laskea.

Kahvi kahvilassa maksaa 1,50 euroa. Vuodessa on päiviä 365. Vuoden kahvit kahvilassa maksavat 547,50 euroa.

Päivittäinen kuppi kahvia kahvilassa nousisi menoissani sijalle 5 heti asuntolainan, ruoan, bensan ja sähkön jälkeen. Jos haluaisin kustantaa päivittäisen rentoutumishetkeni sijoitusteni tuotolla, pelkästään siihen pitäisi varata 13687 euroa turvallisella neljän prosentin vuosittaisella nostolla.

Onko minulla varaa tähän? On, mutta mitä muuta saisi 547,50 eurolla vuodessa? Kaupungissani tuolla summalla saa esimerkiksi kuntosalin vuosijäsenyyden moneltakin kuntokeitaalta. Ja joillakin saleilla kahvi kuuluu hintaan.
Kumman sinä valitsisit?

Hankkiudu eroon laskuistasi

Tämä on menetelmä, jota itse olen käyttänyt menestyksellisesti. Tällä tavalla pääsi eroon lähes kaikista laskuistani. Kuten olen aiemminkin kertonut, olen ikuinen optimoija. Haluan tehdä asiat aina paremmin, helpommin ja ennen kaikkea halvemmin. Tavoitteenahan on helppo ja huoleton elämä.

Kun postilaatikkoon ilmestyy lasku on aika laittaa optimointihattu päähän. Millaisesta laskusta on kyse? Onko kyseessä kertaluonteinen vai toistuva maksu? Onko kyseessä pakollinen vai itseaiheutettu lasku? Jokaisen saapuvan laskun kohdalla pysähdy miettimään. Älä luovuta ennen kuin olet keksinyt tavan toimia. Pidä lasku edessäsi jossain näkyvällä paikalla.

Useimmiten laskulle on jotain tehtävissä. Olen harrastanut tällaista toimintaa jo vuosikausia mutta silti eteen tulee tilanteita, joissa on varaa pieneen parantamiseen. Omat kuluni ovat nykyään todella alhaiset. Monet ovat varmasti sitä mieltä ettei näin halvalla voi elää. Silti en ole luopunut mistään tärkeästä.

Kun siis saat laskun, ota se käteesi ja aloita tutkimustyö. Voisitko luopua maksamastasi palvelusta kokonaan? Voisitko korvata sen ilmaisella palvelulla? Jos maksat palvelusta toiselle, voisitko tehdä sen itse? Jos kyse on pakollisesta menoerästä, voisitko korvata se halvemmalla?

Jos tilaat kotiisi lehtiä, siirry käyttämään kirjastoa.

Jos ostat kirjoja, siirry käyttämään kirjastoa.

Jos tilaat maksukanavia, riittäisikö ilmaiskanavat ja oletko kokeillut kirjaston mediakokoelmia?

Jos saat sähkölaskun, kilpailuta se ja säästä myös sähkön käytöstä.

Jos käyt kuntosalilla, olisiko lähellä ilmaissalia tai riittäisikö kotisali?

Jos saat vesilaskun, mieti säästösuuttimia ja pyykinpesun järkeistämistä.

Jos saat auton osamaksulaskun, katso peiliin ja kysy itseltäsi, oletko aivan sekaisin? (Oikeasti, auto on vihonviimeinen ostos joka kannattaa tehdä lainalla.) Hankkiudu osamaksuautosta eroon oitis ja osta kohtuuhintainen käytetty, jos siis oikeasti tarvitset autoa. Muuten siirry polkupyörään ja julkisiin kulkuvälineisiin.

Halvinta sähköä

Energia on yksi suurimmista menoeristämme. Energiasta maksamme sähkölaskussa, lämmityspolttoaineissa ja autoilun bensiinissä. Nyt tarkastelen sähkölaskua.

Omakotitalossani on suora sähkölämmitys. Periaatteessa maksan sähkölaskun muodossa taloni lämmityksestä, lämpimästä hanavedestä, valaistuksesta ja sähkölaitteideni käytöstä. Kirjoitin tarkoituksella “periaatteessa”, koska harrastan optimointia ja haluan saada parhaan hyödyn irti maksamastani sähkömäärästä.

Ensin sähkösopimuksista. Sähköä ostetaan sähköyhtiöiltä ja sen siirrosta maksetaan sähköverkkoyhtiölle. Sähköverkkoyhtiön veloittama siirtomaksu ei ole neuvoteltavissa, eikä luonnollisesti myöskään siirtoyhtiön keräämä sähkövero. Sen sijaan neuvoteltavissa on sähkön hinta, jota maksat sähkön myyjällesi.

Sähkösi hinta riippuu sopimuksesta, jonka olet tehnyt sähköyhtiön kanssa. Sopimuksia on erilaisia. On kiinteähintaisia, eli määräaikaisia sopimuksia ja on ns. pörssisähkösopimuksia, joissa hinta määräytyy sähkön pörssihinnan mukaan ja siihen lisätään marginaali. Lisäksi sähkönmyyjät lisäävät laskuihin erisuuruisen kuukausittaisen perusmaksunsa.

Ostan itse sähköni pörssisähkösopimuksella. Sähkön hinta määräytyy Nord Pool -sähköpörssissä. Toteutuneen hinnan kilowattitunnille näet esimerkiksi täältä. Periaate on sama kuin pankkilainoissa. Sähkön hinta hinta määräytyy markkinoilla ja myyjä lisää hintaan oman marginaalinsa. Oma marginaalini on 0,16 senttiä kilowattituntia kohden. Ostan siis sähköni pörssihintaan ja sen päälle tulee vain kuukausittainen perusmaksu, joka on 2,95€. Sähkön toimittajani on tällä hetkellä Nordic Green Energy.

Pörssisähkön hinta vaihtelee tunneittain. Hinnan kehitystä voi seurata Fingridin Tuntihinta-sovelluksella, joka on saatavissa älypuhelimien sovelluskaupoista ilmaiseksi.

Kokemukseni mukaan pörssihintainen sähkö on keskimäärin halvempaa kuin määräaikaiset sopimukset. Sähköyhtiöthän eivät halua myydä sähköä tappiolla ja siksi laskevat määräaikaiset tarjouksensa “varman päälle”.

Sähköllä lämmittäjän kannattaa käyttää sähkön rinnalla muita energialähteitä. Sähkön hinta on joskus kalliimpaa talvikuukausina. Silloin kannattaa ottaa hyöty irti esimerkiksi puun poltosta. Puun energia maksaa saman verran oli talvi tai kesä. Syksyisin ja keväisin kannattaa paahtaa lämpöä ilmalämpöpumpun avulla. Sen hyötysuhde on parhain lauhoilla keleillä ja saat yhtä sähköyhtiöltä ostamaasi kilowattia kohti jopa viisi kilowattia lämpöenergiaa.
Sähkösopimus kannattaa joka tapauksessa kilpailuttaa vaihtaisit sitten sopimustyyppiä tai et. Voit kilpailuttaa ja vaihtaa yhtiötä vuoden välein kuluitta. Ja sähköhän on täsmälleen samaa, oli myyjäyhtiösi mikä hyvänsä. Hintavertailua voit tehdä Energiaviraston sivulla sähkonhinta.fi. Sieltä näet myös pörssisähkötarjoukset eri yhtiöiltä. Kannattaa olla tarkkana. Sähköyhtiöt nimittäin kikkailevat muutaman kuukaiden tarjouskampanjoilla, jotka sotkevat vertailun.


Mitä tehdä yllätystuloilla?

Mitä teet kun saat yllättäviä tuloja? Joskus elämä heittää syliin yllättävän summan rahaa. Rahaa voi tulla vaikkapa veronpalautuksena, lomarahana tai bonuksena palkan päälle. Se, miten yllättävän rahan käyttää kertoo paljon suhtautumisesta rahaan. Lopulta se erottaa muusta väestöstä ne, jotka todennäköisesti saavuttavat taloudellista riippumattomuutta.

Tunnen ihmisiä, joita ylimääräinen raha polttelee taskun pohjalla. Ylimääräiselle rahalle on jostakin vaistonvaraisesta syystä heti keksittävä ostokohde. Taloudellinen tilanne heidän kohdallaan palautuu normaaliksi todella nopeasti. Normaalilla taloudellisella tilanteella heidän kohdallaan tarkoitan tietenkin tilaa, jossa rahaa ei ole. Nämä ihmiset ovat samoja, joilla on oma suhtautumistapa myös yllättäviin kuluihin (Kyllä, myös kuluja voi tulla yllättävästi). Näillä ihmisillä on tapana yllättävien kulujen osuessa kohdalle voivotella ja kirota huonoa tuuriaan ja voihkia suureen ääneen kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan.

Oikea paikka yllättäville tuloille on tietenkin sijoitukset ja korkeakorkoisten lainojen maksaminen pois. Sijoittamalla rahat alkavat välittömästi tehdä työtä puolestasi ja jopa nukkuessasi. Siellä ne odottavat sinua nöyrästi, lisääntyvät ja ovat valmiina palvelukseen kun niitä todella tarvitset.

Yllättäviä tuloja ei koskaan kannata laittaa heräteostoksiin. Olen käsitellyt aihetta aikaisemmassa kirjoituksessani Älä osta. Laita listalle. Heräteostoksesta seuraa hetken euforia ja sitten morkkis. Meillä länsimaalaisilla on tavaraa muutenkin ihan liikaa. Harkittu ostaminen on hauskempaa ja ennen kaikkea halvempaa. Vertailu ja käytettyjen tavaroiden markkinapaikkojen selailu on hauskaa ajanvietettä. Saat parempaa tavaraa halvemmalla.

Helppoa ja huoletonta sijoittamista olen käsitellyt kirjoituksessani Paras tapa sijoittaa.