Halpaa autoilua

Millaisiin asioihin kiinnität huomion kun olet ostamassa uutta autoa? Väriin? Merkkiin? Malliin? Muotoiluun? Hintaan? Kiihtyvyyteen? Auton ostaminen on vähän eri asia kuin uuden vaatteen tai uuden huonekalun hankkiminen. Mihin autoa ostettaessa sitten olisi hyvä kiinnittää huomiota?

Autoon liittyy monenlaisia kustannuksia. Kaikkia ei tule edes ajatelleeksi. Auto on kertakaikkiaan viheliäinen rahasyöppö!

Auto kuitenkin minullakin on vaikka pärjäisin ilmankin. En suonkaan pukeudu säkkiin ja sirottele tuhkaa päälleni. Elämäni on nykyaikaisen luksuksen täyttämää mutta en maksa siitä naurettavia hintoja. Käytän autoani työmatkoilla, koska jostakin syystä Valtion Rautatiet on hinnoitellut palvelunsa kalliimmaksi kuin oman autoni polttoainekustannukset. Lisäksi käytämme autoa lomamatkoillamme. Kolmen hengen perhe säästää kotimaan matkoilla omaa autoa käyttämällä. Lisäksi kaikkialle ei pääse ilman omaa kulkuvälinettä.

Millaisiin asioihin sitten kiinnitän huomiota kun olen hankkimassa uutta autoa. Voit uskoa, että uppoudun asiaan todella. Ikuisena optimoijana pidän tutkimisesta ja vertailusta. Lisäksi minussa on aikalailla änkyrän vikaa, haluan tehdä asiat omalla tavallani. En halua juosta lauman mukana.

Ensinnäkin en ole koskaan ostanut uutta autoa ja tulen tuskin koskaan ostamaankaan. Nykyinen autoni oli viisivuotias ostaessani sen. Uuden auton arvo alenee jyrkimmin ensimmäisinä omistusvuosina. Arvon alenema on sitä suurempi, mitä uudemman auton hankit. Älä siis osta uutta autoa. Uusi auto muuttuu käytetyksi autoksi heti kun ajat sen ulos autoliikkeen hallista. Samalla hetkellä hinta putoaa tuhansia euroja. Anna siis jollekin toiselle kunnia ajaa auto uutena autoliikkeestä ulos.

Osta autosi käteisellä. Autorahoitus on kulutusluottoa, jonka korko on kallis. Autolainan korkoja ei myöskään saa vähentää verotuksessa. Jos sinulla ei ole varaa ostaa autoa käteisellä, älä osta. Odota ja säästä. Luotolla ostaminen myös houkuttelee ostamaan kalliimpaa kuin muuten ostaisi. Vahinko on kaksinkertainen. Ostat kalliimman ja maksat lainastasi vielä kallista korkoakin.

Ihmisten vaatimustaso kasvaa jatkuvasti. Nykyainainen viidentuhannen euron käytetty auto päihittää ominaisuuksissa jokaisen 1960-luvun loistoauton. Osta siis laadukas perusauto, älä lähde mukaan muoti-ilmiöihin.

Polttoaineen kulutus on tietenkin tärkein asia, johon kiinnitän huomiota. Mitä vähemmän, sen parempi. Vähiten, eli nolla litraa sadalla, kuluttavat sähköautot. Käytetyt sähköautot alkavat lähestyä kohtuullista hintatasoa. Jos sinulla on latausmahdollisuus kotonasi ja ajat paljon kaupungissa, suosittelen harkitsemaan sähköautoa. Bensiiniautoissa suosittelen hybriditekniikkaa. Et joudu tinkimään ajomatkasta etkä ominaisuuksista. Ainoastaan polttoaineen kulutus putoaa. Lisäbonuksena hybridillä ajelu on rentouttavaa. Auto on hiljainen kaupunkinopeuksilla ja vaihteisto on automaattinen. Oma autoni on hybridi ja kuluttaa arkiajossani n. 4,4l kesällä ja 4,8l talvella sadalla kilometrillä.

Verot ovat myös tärkeä asia. Käyttövoimaveroa, eli ns. dieselveroa peritään dieselautoista ja kas kummaa, myös sähköautoista. Käyttövoimaveron suuruus kannattaa ottaa selville ja laskea auton vuotuisiin kustannuksiin. Jos ajat vähän, ei kannata hankkia dieselautoa. Käyttövoimavero pihistää eurojasi vaikka et ajaisi lainkaan. Omasta autostani ei mene käyttövoimaveroa.

Huollot ja korjaukset ovat suuri vuotuinen vierailija lompakollasi. Merkkiliikkeessä suoritettuna ne vievät satoja euroja, jopa tuhansia joka vuosi. Joissakin autoissa on monimutkaisempaa tekniikkaa kuin toisissa ja niiden huolto on luonnollisesti kalliimpaa. Kalliimpien ns. premium-merkkien huolloissa maksat myös korjaamon nahkasohvista ja viherkasveista.
Yhtään ylimääräistä ei auton korjaamiseen kannata uhrata. Valitse siis vähävikainen auto. Autokatsastajat julkaisevat joka vuosi hylkäystilastoja katsastamistaan autoista. Katso myös erillinen kirjoitukseni halvemmasta auton katsastuksesta.

Auton huoltaminen itse on taito, joka kannattaa. Vanhemmissa ja yksinkertaisemmissa, ns. perusautoissa huolto on helppo ja halpa toimenpide. Suodattimien ja öljyn vaihdolla pääsee pitkälle ja hinta on halpa, muutamia kymppejä satasien sijaan. Youtube on nykypäivän korjausmanuaali. Yleisimpien merkkien huolto- ja korjausohjeita löytyy sieltä hyvin.

Katso auton muotoa. Onko se laatikko vai avaruussukkula? Auton muotoilusta maksat jokaisella ajetulla kilometrillä. Sitä harva tulee ajatelleeksi. Jos siis aiot ajaa autollasi yli kaupunkinopeuksien, katso muotoilua. Muotoilu näkyy polttoaineen kulutuksen lukemassa. Oman autoni ilmanvastuskerroin on 0,26. Mitä pienempi luku, sen parempi.

Älä hanki nelivetoista autoa. Nelivetotekniikkaa ei oikeastaan tarvitse koskaan jos asut ja liikut tieverkoston alueella. Nelivetotekniikka kulkee auton mukana ja kuluttaa polttoainetta jokaisella kilometrillä. Nelivetoauto ei ole turvallisempi kuin etu- tai takavetoinen. Kaikki autot jarruttavat neljällä pyörällä.

Älä osta autoa, jossa on kuljetuskapasiteettia. Joudut raahaamaan sitä mukanasi joka päivä. Osta mieluummin pieni auto, jossa on vetokoukku. Vuokraa tarpeen mukaan peräkärry kuljetustarpeiden ilmetessä.

Lopuksi: Ostatko auton itseäsi vai naapuriasi varten? Paljonko maksat ylimääräistä auton brändistä. Brändi on mielikuva, jonka auton valmistaja tahtoo sinun liittävän itseesi. Meille miehille tämä on tyypillistä. Liitämme automme osaksi persoonallisuuttamme. Auton on oltava iso ja saisi mielellään muistuttaa panssarivaunua ettei miehisyytemme joutuisi epäilyksen alaiseksi. Meitä on vannoutuneita mersumiehiä ja audimiehiä. Joka päivä joku saa turpiinsa sanottuaan väärin ryyppykaverinsa automerkistä.


Ole itse brändi ja säästä

Kun ostat tunnetun valmistajan valmisruokaa, maksat samalla tuotteen mainoskampanjat, mainostoimiston palkkiot ja myös tuotteen valmistuksen työntekijöiden palkkoineen ja tehtaiden kustannuksineen. Maksat myös pakkauksesta. Tuotteen valmistuksen ja markkinoinnin tarkoituksena on tietenkin tuottaa valmistajalle voittoa. Maksat tuotteen hinnassa siis myös osakkeenomistajien osingot.

Valmisruoan valmistajan eduksi on myös käyttää niin halpoja raaka-aineita kuin mahdollista ja niin vähän kuin mahdollista. Siksi valmistusaineluettelosta löytyy lähes aina sakeuttamisaine. Katso vaikka. Kun valmistat ruoan itse, siirryt kilohinnoissa aivan toisille lukemille. Porkkanat maksavat 0,70€/kg, perunat 0,05-0,20€/kg. Liha maksaa 4-4,50€/kg. Valmisruoissa koko annoksen kilohinta on 10€/kg ja jopa enemmänkin. Makkarat mielletään halvoiksi mutta mikä on totuus? Halpa makkara valmistetaan vanhoista rukkasista ja jauhoista ja silti kilohinta on neljä euroa. Miksi käyttää edes jätteitä einesruoan valmistamiseen? Vesi on halvempaa. Sakeuttamisaine saa vedenkin muuttumaan paksuksi ja täyttäväksi .

Jos sinulla on rahasta puutetta ja samalla sinulla on ylimääräistä aikaa, kannattaa siirtää valmistus oman katon alle. Valmista itse oma leipäsi, omat keittosi, mehusi, jäätelösi, pitsasi, viilisi, pullasi, myslisi… Valmistamalla itse ruokasi tulet lopulta tunnetuksi siitä. Sinusta tulee brändi. Ystäväsi ja perheesi tuntee Matin tai Maijan leivän, lasagnen, kalakeiton…

 

Jos valitat ajan puutetta ja siksi ostat valmisruokia, muistathan että kalliimpien valmisruokien vuoksi joudut tekemään enemmän töitä ja siksi sinulla on myös vähemmän aikaa. Hanki siis ruokasi halvemmalla, pärjäät vähemmällä työnteolla.

Osta vain perusraaka-aineita ja kilohinnan mukaan. Säästät ja syöt terveellisemmin. Mielikuvasta ei kannata maksaa, valmistusaineista kannattaa.

Säästyneet rahat kannattaa sijoittaa ja positiivinen kierre on syntymässä. Rahasi tekevät työtä nukkuessasikin ja tarve palkkatyölle vähenee entisestäänkin.

Tienaa pienvarastolla

Nyt annan vinkin pienvarastosta, jota olen käyttänyt nyt jo useamman vuoden. Pienvarastohan on paikka, jonne voi sulloa kaiken ylimääräisen tavaran. Nykyajan vitsaushan on kotien liian vähät neliöt. Moni asuu niin pienessä asunnossa, etteivät kaikki rakkaat tavarat mahdu sen huoneisiin ja komeroihin. Muutat suurempaan asuntoon ja kohta sekin on täynnä. Tämä on loputon kierre.

Edellinen kappale on tietenkin sarkasmia. Mutta pienvarasto, josta mainitsin on kuitenkin täyttä totta. Se on paikka, jonne voit sijoittaa vähemmän käytettävät tavarasi säilöön. Tavarat eivät vie siellä tilaa. Tuossa paikassa on vieläpä yksi uskomaton puoli. Se maksaa sinulle vuosittain pienen palkkion siitä hyvästä, että se saa säilyttää tavaroitasi. Se ei siis veloita rahaa säilytyksestä. Se maksaa siitä sinulle. Voit muuntaa kotisi säilytykseen käytettyjä huoneita vaikkapa kuntoilu- tai harrastushuoneiksi. Voit ehkä jopa muuttaa pienempään asuntoon vapauduttuasi ylimääräisestä tavarastasi.

Tässä varastossa on vielä yksi uskomaton ominaisuus. Kun tarvitset säilöön laittamaasi esinettä jälleen, saat sen takaisin uudempana kuin varastoon laittaessasi! Uskomatonta, eikö totta?

Tuo paikka on tori.fi. Itse asiassa mikä tahansa internetin kauppapaikka ajaa saman asian. Ajattele sitä todella hyvin palvelevana pienvarastona. Kun haluat laittaa esineen varastoon, täytät lomakkeen netissä, kohta tuon pienvaraston edustaja ilmoittaa itsestään, tulee noutamaan esineesi ja antaa kauniiksi lopuksi käteesi pinon seteleitä. Todella hyvää palvelua pienvarastolta, eikö totta?

Saamasi setelit sijoitat pienikuluisiin osake- ja korkorahastoihin ja näin saat vuosittain palkkion siitä, että annoit tavarasi varastoon. Kuluiltaan edullisimmat tietämäni etf-rahastot löytyvät Seligsonilta ja Nordnetilta. Säästä rahastoihin ilman osto- ja myyntikuluja

Jos taas huomaat tarvitsevasi varastoon laittamaasi esinettäsi, täräytät auki tämän pienvaraston helppokäyttöisen nettisivun. Sieltä löydät esineesi taas. Voit jopa valita useasta vaihtoehdosta. Ja kas kummaa, aika on kulunut ja nyt esineesi on muuttunut uudemmaksi ja paremmaksi ja saat sen takaisin jopa pienemmällä summalla kuin millä sen varastoon annoit.

 
Ne tekevät, jotka osaavat! Valtava valikoima tuotteita omatoimiseen rakentamiseen ja remontoimiseen!

Osuuspankin lyhennysvapaa Update

Tartuin Osuuspankin lyhennysvapaa-tarjoukseen keväällä 2015. Laitoin asuntolainani vuodeksi lyhennysvapaalle ja sijoitin lyhennysrahat. Laitan muutenkin ylimääräiset tulot sijoituksiini. Nyt kohta vuoden ajan olen lapioinut sijoituksiin tuhat euroa kuukaudessa. Normaalisti ylimääräistä tuloa jää kuukaudessa noin puolet siitä.

Voisin maksaa koko asuntolainan kerralla pois mutta katson, että sijoittamalla saan rahoilleni paremman tuoton näiden alhaisten korkojen aikana. Asuntolainan korkohan on lähellä nollaa ja koroista osan saa vielä toistaiseksi vähentää verotuksessa.

Olen ottanut aiemminkin lyhennysvapaita. Muistaakseni lyhennysvapaata on takana jo kuutisen vuotta. Pariin vuoteen en ole laiskuuttani vapaata hakenut. Nyt pankki tarjosi sitä itse ja kuluitta. No brainer siis.

Tosin hyvien sijoitusten löytäminen on näinä aikoina vaikeaa. Osakemarkkinat ovat nousseet kuusi vuotta. Toisaalta tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. Minä suosin hajautettuja sijoituksia edullisiin indeksirahastoihin ja sijoituksien vuosittaista tasapainotusta.

Jos lyhennysvapaata tarjotaan tulevaisuudessa, varmasti tartun tarjoukseen. Suosittelen lyhennysvapaata kuitenkin vain tuottavien sijoitusten tekemiseen tai korkeakorkoisten luottojen poismaksamiseen. En suosittele lyhennysvapaata kuluttamiseen. Se on vain itselleen syvemmän kuopan kaivamista.