Tämän päivän motto on syteen tai saveen. Tilasin nimittäin paidan Ebayn kautta Kiinasta. Tässä on kovin monta muuttujaa, jotka voivat mennä pieleen. Ensinnäkin olen pitkä ja hoikka. Harrastan lisäksi kuntosalitreeniä. Vaatteiden ostaminen ei Suomessakaan ole kovin helppoa. Toiseksi kiinalaiset ovat kovin pienikokoisia. Myynti-ilmoituksissa on onneksi kokotaulukot mittoineen.
Paitaa varten mittasin vanhasta paidastani hartioiden leveyden ja rinnan ympärysmitan. Päädyin suurimpaan, eli XXL-kokoon. Sen pitäisi myyjän mukaan vastata Amerikkalaista L-kokoa.
Paita on lyhythihainen, tummanruskea enimmäkseen puuvillainen kauluspaita.
Hinta oli rahteineen alle seitsemän euroa. Saapa nähdä kuinka käy. Päivitän kunhan paita saapuu.
Päivitys: Paita saapui suoraan postilaatikkoon pienessä pussukassa. Miten paita voi mahtua noin pieneen pakettiin, oli ensimmäinen epäilys.
Paita on merkiltään ”kuuluisa” Byc Homme. Paljon kiinalaista kirjoitusta. Tuote on tosiaankin Kiinan markkinoille tehty.
Nyt seuraa tärkein ja jännittävin vaihe, nimittäin sovitus.
Otan paidan paketistaan. Kangas on ohuinta mahdollista. Napit eivät tahdo ulos rei’istään, vaan sotkeutuvat ompelulankoihin.
Puen paidan t-paidan päälleni. Tiukalta tuntuu. Kangas kietoutuu umpärilleni kuin toinen iho. Hauikset pullistuvat kangasta vasten. Kangas lähes soi kireyttään. Kaulan ympärys on lähes sopiva mutta rintakehä on liian tiukka. Se on outoa. Mittasinhan rintakehänikin paitaa tilatessa.
Tämähän olisi mainio party trick -paita. Jännittäisin lihakset, napit ponnahtaisivat irti ja paita ratkeaisi näyttävästi selästä. Suosio olisi taattu. Kansa hurraisi.
Mitä tästä opimme? Älä tilaa paitaa Kiinasta! Osta laadukas vaate ja mieluiten alennusmyynnistä tai kirpparilta ja sovita huolellisesti.