Taloustontun tarkoitus on toimia innoittavana inspiraation lähteenä helppoon oman talouden parantamiseen. Taloustonttu kertoo omista onnistumisistaan ja virheistään. Tavoitteena on rikas elämä helpoimmalla tavalla: Menoja pienentämällä.

Perheillä on nykyään tiukkaa. Raha ei kuulemma riitä vihanneksiin tai lasten harrastuksiin. Moni kuitenkin tuhlaa rahaa tietämättään asioihin, jotka olisi hankittavissa halvemmalla. Monen rahat kuluvat tarkemmin ajattelematta täysin turhiin asioihin. Taloustonttu on pienten puolella. Tavoitteena on, etteivät lapset joutuisi kärsimään aikuisten harkitsemattoman rahankäytön vuoksi.

Jokainen, yksinhuoltaja, työtön, osa-aikatyöläinen tai pienituloinen, voi parantaa taloudellista tilannettaan. Nopein keino on menojen vähentäminen. Se ei suinkaan tarkoita elämänlaadusta tinkimistä.