Pankkien asiakasillat

Pankit muistavat asiakkaitaan säännöllisesti kutsuilla sijoittajailtoihin. Kyseessä on tilaisuus, jossa pankin ekonomistit kertovat tulevaisuuden näkymistä ja konttorinjohtajat esittelevät uusia sijoitustuotteitaan.

Sain juuri kutsun säästöpankin sijoittajailtaan. Illan aiheina on mm. ”Miten uutisvirrasta voi lukea sijoitusvinkkejä”. Minun vastaukseni kysymykseen on yksinkertainen: Uutisvirrasta ei voi lukea sijoitusvinkkejä. Tästä aiheesta on tehty Nobel-palkinnon ansainneita tutkimuksiakin. Olemassa oleva tieto on jo ”leivottu” mukaan osakkeiden hintoihin. Tavallisella tallaajalla ei voi lehtiä lukemalla olla sellaista tietoa, jota ammatikseen yhtiöitä analysoivilla ja korkeasti koulutetuilla ammattilaisilla ei jo olisi. Kuulostaako loogiselta? Niin minustakin.

Illan toinen aihe on: ”Mihin nyt uskaltaa sijoittaa?”. Minulla on vastaus tähänkin kysymykseen. Nyt uskaltaa sijoittaa niihin samoihin instrumentteihin kuin muinakin aikoina. Suhdanteiden heilahtelut eivät ole syy poiketa sijoitussuunnitelmasta. Jokaisella sijoittajalla pitäisi olla suunnitelma ja sitä olisi noudatettava vaikka sijoitustaivaalta sataisi pieniä mummoja.

Todellisuudessa keskiverto sijoittaja häviää osakeindekseille. Hän häviää niille vieläpä reilusti. Syy on yritys ajoittaa sijoituksiaan ostamalla ja myymällä suhdanteiden mukaan. Näin toimimalla myy todennäköisesti liian myöhään tai liian aikaisin ja ostaa liian myöhään tai liian aikaisin. Osakemarkkinoita ei voi ennustaa.

Pankeille piensijoittajan yritys ostaa ja myydä oikeaan aikaan sopii oikein hyvin. Pankit saavat palkkion jokaisesta piensijoittajan tekemästä ostosta ja myynnistä. Se on heidän liiketoimintaansa. Heidän etunsa on saada sijoittajat ostamaan ja myymään.

Ainoa toimiva keino, jolla saat markkinoiden keskimääräisen tuoton on olla mukana markkinoilla koko ajan. Tee sijoitussuunnitelma, jonka mukaan sitten ostat tietyn määrän pienikuluisia indeksirahastoja tai etf-rahastoja. Kauppaa käyt vain kerran vuodessa ennalta päättämänäsi päivänä, jolloin palautat sijoitustesi keskinäiset suhteet ennalleen. Näin toimimalla saat tuoton, joka on markkinaindeksin mukainen ja johon silti harva yltää. Indeksille häviää suurin osa korkeapalkkaisista rahastonhoitajistakin. Hekin näet yrittävät ajoittaa sijoituksiaan.

Paras tapa sijoittaa

Sijoittaminen on toiseksi tärkein taito, jos aiot saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden. Tärkein taito on tietenkin nuuka rahankäyttö. Kun puolitat kulusi, tarvitset puolet vähemmän tuloa sijoituksistasi elääkseni niillä.

Sijoittajan tärkein tehtävä on valita sijoituksilleen sopivat sijoitusinstrumentit. Sijoitusinstrumentteja on monenlaisia. Yleensä valitaan hieman osakkeita, hieman korkosijoituksia, joillakin on mukana kultaa, joillakin kiinteistösijoituksia. Valitse sellaiset, jotka sopivat sinulle ja joita on tarvittaessa helppo ostaa ja myydä.

Nuuka sijoittaja tietenkin haluaa maksaa mahdollisimman vähän sijoitustoiminnastaan. Kaikessa sijoittamisessa on kulunsa. Mitä vähemmän maksat palkkioina, sitä enemmän saat tuottoa itsellesi. Pankkien markkinoimilla rahastoilla on suuret kulut, jopa useita prosentteja vuodessa. Täytyy myös muistaa että palkkio peritään myös rahaston tuottaessa tappiota.

Suosittelen valitsemaan passiivisia indeksirahastoja tai etf-rahastoja. Näissä kulut ovat pienet koska rahasto sijoittaa oman kohdeindeksinsä mukaisesti ja saat melko tarkkaan indeksin mukaisen tuoton. Täytyy muistaa, että suurin osa kalliista aktiivisesti hoidetuista rahastoista häviää omalle vertailuindeksilleen.

Sijoittajan toiseksi tärkein tehtävä on tehdä sijoituksilleen säännöllinen tasapainotus. Tätä ei kannata tehdä liian usein, kerran vuodessa riittää. Sijoitusten arvot muuttuvat jatkuvasti. Tasapainotuksessa sijoittaja palauttaa alkuperäiset suhteet eri sijoitusinstrumenteilleen. Hyvä perusjakauma on esimerkiksi 60% osakerahastoja ja 40% korkorahastoja. Tällaisella jakaumalla salkun arvo pysyy melko tasaisena. Näin toimiessasi myös ostat halvalla ja myyt kalliilla. Kun osakerahastot ovat alamaissa, ostat niitä. Kun osakkeet ovat huippuhinnoissaan, myyt niitä ja siirrät varoja korkosijoituksiisi säilyttääksesi tasapainon sijoituksissasi. Valitse kalenteristasi yksi päivä vuodessa joka on sinulle jotenkin merkityksellinen ja muistat sen. Se olkoon Suuri Tasapainotuksen Päivä, juhlapäivä, jolloin palautat sijoituksesi alkuperäisen jakauman. Sitä voi vaikka juhlistaa leivoskahveilla tai kuohuvalla! Pidä kirjaa sijoituksistasi. Merkitse muistiin tasapainottaessasi sijoitustesi arvot. Kasvavia summia on mukava tarkastella myöhemmin.

Indeksirahastoja löytyy Seligsonilta. He ovat erikoistuneet pienikuluisiin passiivisiin rahastoihin. Seligsonilta löytyy passiiviset osakerahastot Euroopan, Amerikan, Aasian ja Suomen markkinoilta. Heiltä löytyy myös hyvät pienikuluiset korkorahastot Euroopan valtionlainoihin ja yrityslainoihin. Niillä saa jo hyvän maailmanlaajuisesti hajautetun salkun rakennettua. Muutamia Indeksirahastoja löytyy myös esim. Osuuspankin valikoimista. Tietääkseni halvimmat osakerahastot löytyvät Nordnetiltä. Heillä on osakerahastot Suomen ja muiden pohjoismaiden markkinoille. He kutsuvat niitä Superrahastoiksi. Niiden kulut ovat pyöreä nolla. Siitä on paha pistää enää halvemmaksi.