Halvat käsipainot netistä

Käytössäni on ilmainen kuntosali osa-aikaisen työpaikkani puolesta mutta lomien aikaan (joita on paljon) treenaan kotona. Päätin noin puoli vuotta sitten hankkia säädettävät käsipainot. Seurasin tori.fi-nettisivun tarjontaa lähes päivittäin mutta sädettäviä käsipainoja on tarjolla todella huonosti ja silloin kun tarjontaa on, ovat hinnat korkeita.

Siirsin etsinnät kansainvälisiin nettikauppoihin. Tarkistin myös Kiinan tarjonnan Alibaban kautta. Painojen tilaaminen ei kuitenkaan ole kovin järkevää toiselta puolelta maailmaa eikä erityisen edullista. Lisäksi suoraan tehtailta tilatessa on käytössä minimitilausmäärät. Löysin sattumalta saksalaisen nettikaupan Jago24.de. Sivustolla voi asioida myös englanniksi ja hinnat näyttivät edullisilta. Otin pienen riskin ja tilasin kaksi säädettävää vinyylikäsipainoa painoltaan yhteensä 30 kiloa eli 15 kiloa kappale.

Tein tilauksen ja sain seurantakoodin. Pakettini lähti liikkeelle jo seuraavana päivänä. Painot jäivät kuitenkin useaksi päiväksi välivarastoon Saksaan. Lopulta ne lähtivät liikkeelle ja löysivät lopulta tiensä Suomeen. Suomen päässä kuljetuksen hoiti PostNord. Heidän toimintansa on hieman kummallista. He kantavat 30 kilon laatikon ovelle asti vain huomatakseen ettei ketään ole kotona. Sitten he raahaavat painot takaisin varastolleen. Vasta sen jälkeen voi sopia toimitusajan heidän kanssaan. Kotona täytyy olla päivystämässä kuitenkin koko päivä. Se osa-aikaiselle koroilla eläjälle tietenkin sopii. Lopulta paketti tuli perille.

FullSizeRender(1)Tässä ne nyt ovat. Eivät kaikkein kauneimmat mutta painoa on luvatusti. Levyjä on 8×2,5 ja 4x 1,25 kiloa. Säätömahdollisuuksia on 2,5 kilosta 15 kiloon 2,5 kilon askelin. Jos yksi tanko riittää, mahtuu tankoon 17,5 kiloa painoa. Levyt ovat melko suuria johtuen vinyylirakenteesta. Täysmetalliset levyt olisivat pienempiä mutta samalla tuhoisampia lattiapinnoille. Tangot ovat laadukkaat, kromatut ja täysmetalliset. Tangon paksuus on 25mm. Hintaa näille tuli kuljetettuna kotiovelle yhteensä 41 euroa ja 63 senttiä. Se on vähemmän kuin kaupallisen kuntosalin kuukausihinta.

 

gorillasports.fi

 

Kahvi vai kuntosali?

Pohdiskelin yhden rutiinin lisäämistä päivittäisiin toimiini. Ajattelin alkaa käydä päivittäin kahvilla kahvilassa. Se olisi mukava meditatiivinen rentoutumishetki ja pieni ylellisyys muiden puuhien välissä. Otin kynän ja paperia ja aloin laskea.

Kahvi kahvilassa maksaa 1,50 euroa. Vuodessa on päiviä 365. Vuoden kahvit kahvilassa maksavat 547,50 euroa.

Päivittäinen kuppi kahvia kahvilassa nousisi menoissani sijalle 5 heti asuntolainan, ruoan, bensan ja sähkön jälkeen. Jos haluaisin kustantaa päivittäisen rentoutumishetkeni sijoitusteni tuotolla, pelkästään siihen pitäisi varata 13687 euroa turvallisella neljän prosentin vuosittaisella nostolla.

Onko minulla varaa tähän? On, mutta mitä muuta saisi 547,50 eurolla vuodessa? Kaupungissani tuolla summalla saa esimerkiksi kuntosalin vuosijäsenyyden moneltakin kuntokeitaalta. Ja joillakin saleilla kahvi kuuluu hintaan.
Kumman sinä valitsisit?