Mitä teet kun saat yllättäviä tuloja? Joskus elämä heittää syliin yllättävän summan rahaa. Rahaa voi tulla vaikkapa veronpalautuksena, lomarahana tai bonuksena palkan päälle. Se, miten yllättävän rahan käyttää kertoo paljon suhtautumisesta rahaan. Lopulta se erottaa muusta väestöstä ne, jotka todennäköisesti saavuttavat taloudellista riippumattomuutta.
Tunnen ihmisiä, joita ylimääräinen raha polttelee taskun pohjalla. Ylimääräiselle rahalle on jostakin vaistonvaraisesta syystä heti keksittävä ostokohde. Taloudellinen tilanne heidän kohdallaan palautuu normaaliksi todella nopeasti. Normaalilla taloudellisella tilanteella heidän kohdallaan tarkoitan tietenkin tilaa, jossa rahaa ei ole. Nämä ihmiset ovat samoja, joilla on oma suhtautumistapa myös yllättäviin kuluihin (Kyllä, myös kuluja voi tulla yllättävästi). Näillä ihmisillä on tapana yllättävien kulujen osuessa kohdalle voivotella ja kirota huonoa tuuriaan ja voihkia suureen ääneen kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan.
Oikea paikka yllättäville tuloille on tietenkin sijoitukset ja korkeakorkoisten lainojen maksaminen pois. Sijoittamalla rahat alkavat välittömästi tehdä työtä puolestasi ja jopa nukkuessasi. Siellä ne odottavat sinua nöyrästi, lisääntyvät ja ovat valmiina palvelukseen kun niitä todella tarvitset.
Yllättäviä tuloja ei koskaan kannata laittaa heräteostoksiin. Olen käsitellyt aihetta aikaisemmassa kirjoituksessani Älä osta. Laita listalle. Heräteostoksesta seuraa hetken euforia ja sitten morkkis. Meillä länsimaalaisilla on tavaraa muutenkin ihan liikaa. Harkittu ostaminen on hauskempaa ja ennen kaikkea halvempaa. Vertailu ja käytettyjen tavaroiden markkinapaikkojen selailu on hauskaa ajanvietettä. Saat parempaa tavaraa halvemmalla.
Helppoa ja huoletonta sijoittamista olen käsitellyt kirjoituksessani Paras tapa sijoittaa.